Viisi askelta yrittäjän menestymiseen - Evlonin näkökulma

 

Moni yrittäjä huomaa jossain vaiheessa saman ilmiön: yritys kyllä pyörii, mutta oma talous ei kasva samaa tahtia. Laskut ja palkat hoidetaan, jumalaton kiire on koko ajan, mutta tuloslaskelman viimeisellä rivillä ei ole tapahtunut kasvua ollenkaan.

Totuus on, että taloudellinen menestys ei synny sattumalta. Se on tulos oikeista valinnoista, suunnitelmallisuudesta ja talouden ymmärtämisestä. Me Evlonilla näemme tämän arjessa jatkuvasti ja siksi haluamme nostaa esiin muutamia yleisiä virheitä ja helpot korjauskeinot niihin

 

1. Tunne numerosi, älä arvaile!
Yritystä ei voi johtaa pelkän mututuntuman varassa. Kassavirta, kate ja keskeiset tunnusluvut kertovat, missä mennään ja mihin suuntaan ollaan matkalla. Jos niitä ei tunne, päätökset perustuvat arvaamiseen ja silloin riskinä on eksyä väärälle polulle. Liikevaihto voi kyllä kasvaa, mutta kasvaako se siten, että kannattavuus säilyy? Riittääkö kassassa rahaa investointeihin ja toiminnan kehittämiseen? Tarvitaanko ulkopuolista rahoitusta? Onko palvelut ja tuotteet oikein hinnoiteltu?


Me Evlonilla teemme numerot selkeiksi ja raportoinnista hyödyllistä. Saat käyttöösi työkaluja, jotka auttavat tekemään faktoihin perustuvia päätöksiä.

2. Hinnoittele rohkeasti ja oikein
Liian alhainen hinta on varma tie uupumukseen. Se syö kannattavuutta ja kertoo usein enemmän yrittäjän epävarmuudesta kuin markkinasta. Hinta viestii arvoa ja myös siitä, miten itse arvostat omaa osaamistasi.
Meidän kanssamme hinnoittelu ei ole arvailua. Tarvittaessa laskemme yhdessä todelliset kustannukset ja katteen, jolloin tiedät täsmälleen, mitä hinta tarkoittaa kassavirran ja tuloksen näkökulmasta.


3. Keskity siihen, mikä tuottaa
Menestyvä yrittäjä keskittyy ydinosaamiseensa ja tekee sen niin hyvin, että asiakkaat eivät edes harkitse muuta vaihtoehtoa. Se, mikä tuottaa eniten, ansaitsee suurimman huomiosi. Tiedätkö siis itse, mitkä asiakkuutesi ovat kannattavimpia ja minkälaisia asiakkaita haluat lisää? Tiedätkö itse, minkä tuotteiden tai palveluiden myynnistä yrityksesi tulos muodostuu? Jos tiedät, mahtavaa! Keskity siihen! Hyvin usein tilanne on se, että osa yrityksen tuotteista ja palveluista on hyvin kannattavia, kun taas lisäksi on myös niitä tuotteita tai asiakkuuksia, jotka tuottavat vain tappiota ja työllistävät.

4. Suunnittele verotus osaksi isoa kuvaa
Verotus ei ole este vaurastumiselle, mutta väärin tehdyt ratkaisut voivat olla. Kun verotus suunnitellaan tukemaan sekä yrityksen että omistajan pitkän aikavälin tavoitteita, vältetään turhat yllätykset. Veroja toki pitää maksaa, mutta ei niitäkään kannata maksaa enemmän kuin lain mukaan kuuluisi.

5. Rakenna yritys, joka ei ole kiinni sinusta
Jos kaikki pysähtyy heti, kun olet poissa, et omista liiketoimintaa vaan oravanpyörän. Kehitä liiketoimintaa, joka ei vaadi sinun paikalla oloasi 24/7. Käytännössä tämä tarkoittaa delegointia, prosessien kehittämistä ja sijoittamista uuteen kasvuun.
Me Evlonilla sparraamme yrittäjiä rakentamaan liiketoimintaa, joka kantaa myös silloin, kun sinä olet lomalla.

 

Menestyminen ei ole pikavoittojen tavoittelua, vaan kurinalaista arkea ja oikeiden numeroiden seuraamista. Yrittäjyys on parhaimmillaan paljon enemmän kuin työpaikka itselle, se voi olla tie vapauteen.
Me Evlonilla olemme se kumppani, joka auttaa sinua tekemään taloudesta selkeää ja tulevaisuudesta vakaata. Kun luvut puhuvat ja suunta on kirkas, yrittäjän työ palkitsee – myös omalla tilillä.