Kassavirta on yrityksen elinehto ja tulevaisuuden tae

Miksi jauhamme kassavirrasta kyllästymiseen asti?

 

Kassavirta on yrityksen happi. Sen avulla maksetaan palkat, laskut ja verot. Sen avulla yritys pysyy hengissä, oli rahoitusta haussa tai ei. Vaikka liiketoiminta olisi tervettä ja kannattavaa sekä tilauskirja täynnä, se ei auta, jos kassasta rahat loppuvat. Siihen voi loppua pahimmillaan kannattavakin yritystoiminta.

 

Siksi jauhamme kassavirrasta asiakkaillemme kerta toisensa jälkeen. Ei siksi, että haluaisimme kuulostaa toistokoneilta, vaan siksi että kassavirta on se mittari, joka kertoo todellisen maksukyvyn. Ja juuri maksukykyä rahoittajat tänä päivänä arvioivat – eivät enää pelkkiä vakuuksia.

 

Rahoitus ei ole enää vain pankkikeikka

Yritysrahoitus on muuttunut. Korot, vakuusvaatimukset ja rahoittajien riskinottohalu vaihtelevat ajassa. Sääntely on kiristynyt ja rahoituksen järjestäminen nykyään vaatii täysin erilaista lähestymistapaa kuin vielä joitakin vuosia sitten. Samalla tukiviidakko tihenee ja vaihtoehtoisia rahoittajia tulee markkinoille jatkuvasti lisää.

Yrittäjälle tämä tarkoittaa käytännössä kahta asiaa:

1. Rahoituksen järjestäminen ei enää onnistu yhdellä pankkitapaamisella.

2. Vain ajantasaiset luvut ja ennusteet avaavat parhaat mahdollisuudet.

 

Ennusteen avulla ehdit reagoida ajoissa

Kassavirran seuraaminen ei ole tärkeää vain rahoittajien vuoksi. Kassavirtaennuste kertoo, milloin rahat uhkaavat loppua ja antaa sinulle aikaa reagoida ennen kuin on liian myöhäistä. Jos ongelmat huomaa vasta, kun kassa on jo tyhjä, hyviä vaihtoehtoja ei välttämättä enää ole. Huonot rahoitusratkaisut voivat viedä yrityksen ahtaalle. Liian raskaat ehdot sitovat kassavirran, kasvattavat riskejä ja pahimmillaan syöksevät koko liiketoiminnan suohon. Siksi painotamme ennakointia. Kun luvut ja raportointi ovat kunnossa ja kassavirtaennusteet ajan tasalla, voit suunnitella rahoitusta ja toimintaa ennakoiden etkä paniikissa siinä kohtaa, kun palkanmaksuun ei enää kassa riitäkään. Tämä antaa vapauden valita, neuvotella paremmista ehdoista ja ennen kaikkea varmistaa, että yrityksesi pysyy elinvoimaisena.

 

Tästä syystä me Evlonilla jaksamme muistuttaa kassavirrasta. Se ei ole nippelitietoa, vaan yrityksen selviytymisen ydinasia. Kassavirta on se happi, jonka varassa liiketoiminta elää ja joka ratkaisee, onko yrityksellä tilaa kasvaa.

Esimerkki arjesta

Yhdellä asiakkaallamme tilauskirjat näyttivät erinomaisilta ja liiketoiminta oli hyvin kannattavaa. Yrityksellä oli kuitenkin kasvuvaiheessa suuria investointeja ja kassavirtaennustetta tarkastelemalla huomasimme, että maksut asiakkailta tulisivat viiveellä, kun taas yrityksen omat laskut olivat erääntymässä jo kuukauden alussa. Tilanne kuitenkin huomattiin ajoissa ja yritys sopi toimittajien kanssa maksuaikojen pidentämisestä ja haki samalla lyhytaikaista käyttöpääomarahoitusta. Hätävarana oli myös suoraan ohjelmistosta käytössä oleva laskulaina, jolla saatiin nopeaa rahoitusta avoimia myyntisaamisia vastaan. Ilman ennustetta kassasta olisi loppunut rahat kahden viikon päästä ja muuten terve liiketoiminta olisi ollut vakavassa vaarassa.